Parsapiirakka nopeasti

Rakastan parsaa ja kauden koittaessa sitä on meillä tarjolla jos nyt ei joka päivä niin melkein.

Rakastan parsaa ja kauden koittaessa sitä on meillä tarjolla jos nyt ei joka päivä niin melkein. Tämä parsapiirakka ohje on helppo ja nopea. Alusta loppuun alle tunnissa. Maun ja mieltymysten mukaan osan juustoraasteesta voi korvata fetajuustolla. Piirakkaan voi myös lisätä esimerkiksi kalkkuna pekonia tai pororouhetta. Tämä ohje on lihaton.


valmispohja
            1 kpl

vihreää tankoparsaa        1 puntti

makeaa keltasipulia        1 kpl

kermaviili            200g

kananmunaa            3 kpl

mustapippuria            maun mukaan

suolaa                maun mukaan

sitruunaa            2 rkl

juustoraastetta        1,5 dl

pinjansiemeniä        maun mukaan       

 


Ota valmispohja sulamaan tunti ennen kuin aloitat tekemään piirakkaa. Pohjaksi käy myös erinomaisesti gluteeniton valmispohja. Laita uuni lämpiämään 200’C. Painele 24-28 cm piirakkavuokaan. Kuori parsat ja leikkaa kanta pois. Pilko sipuli ja paista voissa tai öljyssä pehmeäksi. Sekoita loput ainekset keskenään mutta jätä vähän juustoa syrjään. Levitä sipuli taikinan päälle ja tämän jälkeen kaada seos vuokaan. Ripottele juustoraaste seoksen päälle ja asettele parsat mielen mukaan. Paista piirakkaa noin 40 min keskitasolla riippuen uunin tehosta.

Paahda pinjansiemenet valmiiksi paistoajan aikana. Ripottele kypsän piirakan päälle ja anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua. Piirakan voi tarjota myös kylmänä.

Herkullisia Ruokahetkiä!

Favourite
picks