Aikuisiän akne

En ikään uskonut kamppailevani aknen kanssa.

En ikään uskonut kamppailevani aknen kanssa. Ihoni ei teini iän hormonihuuruissa montaakaan näppylää saanut. Joten olihan yllätys kun kauheita kraateri finnejä alkoi ilmaantumaan suun ympärille sekä otsaan. Syviä, sykkiviä ja niin kivuliaita että välillä tuntui leukaluu räjähtävän. Ensimmäiset finnit ilmaantuivat noin neljä vuotta sitten ja tilanne paheni pikkuhiljaan. 

Tähän mennessä olen kokeillut lukemattoman määrän eri ammatti ihonhoitosarjoja ja käynyt usealla kosmetologilla jotka olivat tietenkin sitä mieltä että juuri heillä käytössä oleva tuotesarja on paras aknen hoitoon. Ei nyt voi yleistää mutta oman kokemukseni mukaan suuri osa kosmetologeista on totaalisen pihalla siitä kuinka aknea hoidetaan tai yleisesti ihon anatomia ei ole hallussa. Ei ole mitään tietämystä mitä tuotteita tulisi välttää ja mitä suosia. Tulehdustilassa olevia kasvoja halutaan hoitaa kaiken maan eri kone hoidoilla ja kasvohoidoilla joita itse asiassa tulisi välttää kunnes tulehdus on ohi. 


Tämän lisäksi olen syönyt kolmeen eri otteeseen Tetralysal kuurin. Minulla diagnisoitiin POD(perioraalidermatiitti) HUSin Iho-ja Allergiasairaalassa ollessani kontrollikäynnillä aivan toisen aiheen takia. Ensimmäinen 1kk kuuri auttoi noin 6kk jonka jälkeen tilanne paheni taas, seuraava kuuri oli myös 1kk ja se auttoin pari kuukautta. Tämän jälkeen yritettiin 3kk Tetralysal kuurilla joka ei auttanut ollenkaa. Ihotautilääkäri ehdotti seuraavaksi voimakasta Roaccutan kuuria. Vaihtoehdoksi tämä mies lääkäri ehdotti ehkäisypillereitä!! Tässä vaiheessa en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Tahattomasti lapsettomana minusta oli todella kohtuutonta alkaa käymään kerran kuukaudessa raskautestissä joka on edellytys Roaccutan kuurille tai alkaa syömään raskauden ehkäisyyn tarkoitettua hormonivalmistetta. Lääkäri oli tietoinen tahattomasta lapsettomuudesta.

Tässä vaiheessa päätin kokeilla Esse luonnonkosmetiikka sarjaa erään some vaikuttajan suosituksesta. Hänen ihana kuulas ihonsa sai minut täysin myytyä. Olin innoissani koska sarjan Sensitive linjaa tämä vaikuttaja nimenomaan suositteli aknesta kärsiville. Kasvot räjähtivät totaalisesti, sinnikkäästi käytin tuotteita ajatellen että ei heti tuloksia tule. Käytettyäni 6kk sarjan tuotteita kasvoni olivat huonommassa kunnossa kuin ikään ennen. Olen aika itsevarma ihminen mutta nyt alkoi kyllä nakertamaan itsetuntoa ja mieli oli maassa. Jälkikäteen olen oppinut että jos sinulla on akne sinun tulisi välttää kaikkia öljyjä sisältäviä tuotteita. Essen lähes jokaisessa tuotteessa on vähintään yhtä öljyä. Ei siis ihme että ihon kunto oli kaamea. Some vaikuttajan suositus oli kaupallinen yhteistyö. Olin täysin mainoksen uhri. 


Mieleen alkoi hiipimään ajatus että eihän tämä nyt näin voi mennä että hoidetaan ongelmaa mutta ei paneuduta sen aiheuttajaan, ongelman juureen. 
Tässä vaiheessa apteekista löysin minulle uuden sarjan hyllystä nimeltä CeraVe. Ostin kokeiluun sarjan Smoothing Cleanser sekä Moisturising Cream nimiset tuotteet. Mitään muuta en käyttänyt kuin aamuin illoin pesu ja voide kasvoille. Jo parin viikon käytön jälkeen akne alkoi helpottamaan. 


Minulle oli kuitenkin selvää että nyt pitää löytää tekijä joka osaa oikeasti auttaa, jolla on tietotaitoa kuinka aknea hoidetaan unohtamatta sitä että samalla pitää hoitaa myös ihon ikääntymistä. Uskon nyt löytäneeni ammattilaisen jonka avulla voin päästä lopullisesti aknesta eroon. Matkasta akne vapaaseen ihoon kirjoitan lisää kunhan matka on edennyt.

 

Aurinkoa Päivääsi!

ps: Päätin laittaa tähän postaukseen ottamiani kuvia vuosien varrelta. Tältä akne näyttää oikeasti. Valitettavasti suurimmassa osassa blogipostauksia mitä löysin aiheesta  kirjoittaja on julkaissut siloteltuja kuvia jossa akne on joko parantunut tai peitetty hyvin meikillä. Ymmärrän kyllä aiheen olevat herkkä itsetunnolle mutta minusta sellaiset kuvat ovat harhaanjohtavia. 

Favourite
picks