Ihan ensimmäiseksi halua aloittaa disclaimerilla!
Henkilökohtaisesti ei suosittele matkustamista lomailu mielessä tällä hetkellä, sen aika ei ole vielä. Maltti on valttia vielä hetken vaikka kuinka matka murkkuja olisikin pöksyissä, JA niitähän on😁!! Syy minun matkustamiselle Viroon ja Tallinnaan on täysin työperäinen. Aamulaivalla meno, työn hoitaminen ja iltapäivä laivalla paluu. Tässä teille infopläjäys kuinka laivamatkustus Viroon ja takaisin Suomeen tapahtuu tällä hetkellä. Mielestäni on myös uskomatonta että hallitus ei ole saanut aikaiseksi kieltää maahanpääsyä ilman negatiivista koronatestiä kuten suurin osa muista Euroopan valtioista. Nyt se on sysätty varustamoiden ja lentoyhtiöiden niskoille.
Länsiterminaalissa oli aamulla epätodellinen fiilis, ihan kuin olisi twilight zonessa. Yhteensä meitä oli alle 10 henkeä kävellen menossa laivaan eikä Suomen päässä ollut muuta kuin matkalipun tarkastus. Olin etukäteen tehnyt check-innin joten muuta ei tarvittu kuin QR-koodin vilautusta automaatissa. Olin varannut lipun Comfort Loungeen kuten olen monta vuotta tehnyt. Pahimpaan aikaan matkustin töiden takia viikoittain Tallinnaan, tuolloin känniääliö kiintiö tuli täyteen. Comfort Loungessa on rauha, tilaa ja hyvät tarjoilut. Loungen ovessa olikin SULJETTU lappu ja minä hölmistyneenä respassa ihmettelemässä että mitäs nyt?!? Sieltä minut ohjattiin Business Loungeen mikä sopi oikein hyvin:D Meitä oli 3 matkustajaa siellä.
Tallinnan satamassa ei tarkistettu mitään matkustusdokumenttejä, laivasta sai kävellä suoraan ulos. Hiukan kävi sääliksi taksikuskeja jotka olivat kyyditettäviä odottamassa, meitä kun ei montaa ollut. Itse jatkoin matkaa yhteistyökumppanin kanssa. Työasiat hoidettuani päätin kävellä vanhan kaupungin läpi ja vähän fiilistellä sitä mahdollisuutta että jos vaikka ehkä toivottavasti loppukesästä pääsisi oikeasti ulkomaille lomailemaan. Raekoja plats eli Raatihuoneen tori oli lähes autio, torin varrella olevien ravintoloiden terassit olivat auki mutta tyhjiä. Virossa matkani aikana ravintoloissa oli lupa pitää vain terassit auki ja muuten take away. Pysähdyin kahville eräälle terassille jossa tarjoilija sai kauhean puheripulin kun tajusi minun olevan Suomesta. Turisteja ja erityisesti Suomalaisia kaivataan kovasti. Totesimme yhdessä että jos nyt vielä pari kuukautta jaksetaan niin toivon mukaan rokotuskattavuus olisi sillä mallilla että matkustus olisi mahdollista. Virolaiset tuntuvat toivovat myös mahdollista matkustuskuplaa Suomen ja Viron välille.
Jotta Tallinkin kyydillä pääsee takaisin Suomeen on ennen laivaan astumista esitettävä joko korkeintaan 72 h vanha negatiivinen koronavirus testitulos tai lääkärintodistus viimeisen kuuden (6) kuukauden aikana sairastetusta korona viruksesta. Olin varannut itselleni testin Tallinkin käyttämään D-terminaaliin jossa www.confido.ee tekee pikatestejä. Testi on perus tikku nenään, pyöräytys ja ulos, kestää 10 sekuntia. Testituloksen saa sähköpostiin 30 minuutissa. Matkalippu, henkilöllisyyspaperit ja negatiivinen testitulos tarkistettiin ennen laivaan nousua.
Suomen päässä sinulla tulee olla täytettynä henkilötietolomake jossa kysytään myös matkasi yksityiskohtia kuten matkustusaikaa. Lomakkeen saa joko laivan respasta tai saavuttuasi terminaalista. Tämän jälkeen sinut ohjataan eteenpäin terveystarkastukseen joka on pakollinen kaikille maahan saapuville. On mahdollista että tässä tilanteessa sinulle tehdään koronatesti. Minulle ei tehty koska testi oli tehty vain joitakin tunteja aiemmin. Ohjeistuksena on omaehtoinen 14 päivän karanteeni jonka voi lyhentää 2. testillä 72 tuntia maahan saapumisen jälkeen. Terveystarkastuspisteen jälkeen on vielä rajalaitoksen piste missä matkustusdokumentin tarkistetaan. Siinä jonottaessa huomasin että muiden maiden kansalaisilta tarkistettiin myös tarkkaan dokumentit miksi kyseinen ihminen on tulossa Suomeen. Joitakin matkustajia otettiin sivuun tarkempaan tarkastukseen kun saapumiseen oikeuttavia papereita ei löytynyt.
Ja sitten KYLLÄ, känniääliöitä oli mennen tullen matkassa🙈!!
Lopuksi linkkejä mistä voit tarkistaa ajan tasalla olevia matkustus määräyksiä ja ohjeistuksia: